Ajankohtaista

VOIS-hankkeessa tutkimusavustajana työskennelleen Milla Järvensivun maisterintutkielma on julkaistu!

Photo by Tabea Schimpf on Unsplash

Kuvitellaan, että matkustaisin Kilpisjärvelle ilman aikaisempaa tuntemusta alueesta. Epähuomiossa otan mukaani saariston kartan Lapin kartan sijaan. Perille saavuttuani koitan navigoida sen avulla tuntureilla. Tajuan, että kartta ei auta minua lainkaan eteenpäin, päinvastoin tuntuu eksyttävän. Aluksi olen turhautunut siihen, että minulla on mukanani auttamattomasti väärä kartta, mutta pian alan asennoitua tilanteeseen uudella tavalla. Paikalliset ovat pystyttäneet tuntureiden välille opasteita, aitoja ja monet kulkijat ovat luoneet maahan polkuja. Alan seurailla näitä suuntaviivoja ja pikkuhiljaa oppia miten tässä uudessa maastossa liikutaan. Opin, että jäisiä kohtia kannattaa välttää ja että on parempi liikkua ennen valon loppumista, joka kaamoksen aikoihin tarkoittaa jo aika aikaista aikaa päivästä. Tästä tapahtumaketjusta tulee yksi kertomuksista, joita kerron reissustani kysyjille palatessani Helsinkiin

Psyykkinen sairaus pakottaa ihmisen navigoimaan elämässään uudella tavalla. Sairastuminen aiheuttaa elämän kartan katoamisen, jolloin myös oman elämän kertomusta on pyrittävä rakentamaan uusista lähtökohdista. Muutokset ja kriisit, joita ihmiset joutuvat elämänsä aikana kohtaamaan, edellyttävät ihmisiltä tulkintaa, merkitysten antamista ja toivon uudelleen löytämistä. Maisterintutkielmassaan VOIS-hankkeessa tutkimusavustajana työskennellyt Milla Järvensivu tarkastelee mielenterveyskuntoutujien kertomuksia omasta elämästä, sairaudesta ja muutoksesta. Tutkimuksen aineistona toimii Suomen Klubitalojen blogeista sekä Lahden Klubitalon “Jäsenet kertovat” -julkaisusta kerätyt kertomukset. 

Aineiston kertomuksista oli havaittavissa kolme suurempaa luokkaa: kaaoskertomukset, pienten askelten kertomukset ja selviytymiskertomukset. Kaaoskertomukset kuvaavat kertojan arkipäivää sairauden keskellä ja keskittyivät usein nykyhetkeen, sairauden estäessä tulevaisuuteen katsomisen ja tapahtumien reflektoimisen. Arkipäivä sairauden kanssa on kärsimystä ja kaaosta. Pienten askelten kertomuksissa kuvataan haasteita kuntoutumisen tiellä sekä tapoja, joilla näitä esteitä on voitettu. Näiden esteiden ylittämisen ei vielä koeta yksin riittävän kuntoutumiseen, mutta kertoja kuvaa suuntaa parempaan ja kohti kuntoutumista — kertoja ei enää ole sairauden armoilla, vaan pystyy jo omalla toiminnallaan vaikuttamaan elämänsä tapahtumiin ja sairauden hallitsevuuteen. Selviytymiskertomukset puolestaan kuvaavat kertojan raskasta matkaa sairauden kanssa, joka lopulta tarjoaa kertojalle syvempää ymmärrystä ja opettaa suhtautumaan elämään uudella tavalla. Sairaus kuvataan vaativaksi opettajaksi, joka tullessaan vie aikaisemmin tärkeinä pidettyjä asioita, mutta antaa kuitenkin viisautta, jota kertoja ei välttämättä olisi muuten saavuttanut, sekä opettaa arvostamaan elämää uudella tavalla.

Kertomusluokat erosivat toisistaan etenkin kuntoutumisvaiheiden suhteen. Kaaoskertomuksissa kuntoutuminen oli vasta alussa, pienten askelten kertomuksissa kuntoutuminen oli käynnissä, mutta syvällistä muutosta arvoissa ja ajattelussa ei ollut vielä tapahtunut. Selviytymiskertomuksissa sen sijaan ollaan jo vahvasti kuntoutumisen puolella, ja se kuvattiinkin usein koko elämän läpi jatkuvana prosessina. Näissä kertomuksissa sairaus oli hyväksytty osaksi omaa elämää, mutta se osattiin kuitenkin erottaa itsestä. 

Koska mielenterveysongelmista kuntoutuminen ei ole mustavalkoista, kuntotutumiskertomuksiin sisältyy myös kertomuksia pienistä askeleista; aina ei tarvita suuria dramaattisia muutoksia, vaan myös pienillä muutoksilla ajattelussa ja elämässä voi olla suuri merkitys. Huomio on tärkeä etenkin siksi, että näillä kertomuksilla luodaan mielenterveyskuntoutujille omaa normistoa, joiden avulla omaa tarinaa muodostetaan ja luodaan. Omaa kuntoutumista tarkastellessa ei aina tarvitse kiinnittää huomiota ainoastaan suuriin ja syvällisiin muutoksiin, vaan tarinat ovat riittäviä ja kokonaisia myös ilman. Monipuoliset tarinat antavat kuntoutujille mahdollisuuksia nähdä oma elämänsä uusilla tavoilla; ne auttavat löytämään uusia näkökulmia ja avaavat uudenlaisia mahdollisuuksia kertojen tulevaisuuteen.

Millan maisterintutkielmaan pääset tutustumaan täällä.

Kirjoittajat: Milla Järvensivu & Henri Nevalainen

Hankkeen loppuseminaari

Tutkimushankkeen Helsingin Paasitornilta lähetettyä loppuseminaaria vietettiin 25.8.2021 ajan hengessä etänä kotikoneiden ääressä. Seminaarin aikana keskusteltiin kiinnostuksesta vuorovaikutuksen ja osallisuuden tutkimiseen, koottiin yhteen hankkeen aikana kerättyjä tutkimustuloksia sekä esiteltiin Klubitalolaisten vuorovaikutuskokemuksia koonnut raportti. Paneelikeskustelussa, jossa panelisteina toimivat Esko Hänninen, Päivi Lepistö, Kaiju Yrttiaho, Taina Valkeapää ja Antti Pitkänen puolestaan pohdittiin muun muassa hankkeen aikana kerättyjen tutkimustulosten saattamista käytäntöön Klubitalojen arjessa.

Kiitos tuhannesti seminaariin osallistuneille!

Mitä kuuluu Klubitalo? -raportti on julkaistu!

Hankkeen tutkimusavustajan Tommi Ostrovskijn toimittama Mitä kuuluu Klubitalo? -raportti  on nyt julkaistu! Raporttiin on koostettu klubitalolaisten näkemyksiä Klubitalojen toiminnasta ja vuorovaikutuksesta. Lisäksi tutkijat kertovat kokemuksistaan, ja siitä, mitä he ovat myös itse oppineet vieraillessaan Klubitaloilla.

Raporttiin pääset tutustumaan täältä. 

Kun täytyy valita pienempi paha

Kuumailmapallo menettää hallitsemattomasti korkeutta ja on vaarassa törmätä kamalin seurauksin. Teet parhaan kykysi mukaan nopean tilannearvion toivottomalta vaikuttavassa tilanteessa; jotta muut matkustajat voisivat selvitä, on yhden matkustajan hypättävä alas kuumailmapallosta. Matkustajat ovat uraauurtava syöpätutkija, raskaana oleva peruskoulun opettaja sekä opettajan kumppani, joka on myös kuumailmapallon pilotti. Sinun vastuullasi on päättää ketkä selviytyvät. Millaisen valinnan sinä tekisit? 

Photo by Aaron Burden on Unsplash

Pienimmän pahan valitseminen useasta vaihtoehdosta on jokapäiväinen haaste, joka voi aiheuttaa ihmisessä negatiivisiakin tunteita. Vaikka Klondike Annie -elokuvassa (1936) Mae Westilla olikin yksinkertainen ja tehokas näkemys moraalikysymysten ratkaisemiseen: “Kahdesta pahasta minä valitsen aina sen jota en ole ennen kokeillut”, ratkaisuun pääseminen on useassa tapauksessa haastavaa. Lisäksi tilanteissa, joissa päätöksenteko perustuu monimutkaisiin moraalisiin hankintoihin, ihmisillä on usein tapana keskustella näistä dilemmaattisista tilanteista ja valinnoista vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, jolloin tilanteesta tulee entistä monimutkaisempi. 

Tutkimuksessamme esitimme blogitekstin alussa kuvatun kaltaisen fiktiivisen skenaarion kahdelle joukolle pareja, jotka koostuivat sekä masennuksesta kärsivistä että ei-masentuneista henkilöistä. Keskusteluun osallistujien henkilökohtaiseen moraaliseen harkintaan tukeutuminen kytkeytyy olennaisesti moraalisten dilemmojen ratkaisemiseen: tehdään ehdotuksia, puolustetaan omia tai oikeiksi koettuja näkemyksiä, sekä vastustetaan niitä, jotka koetaan vääriksi tai paheksuttaviksi. Sen lisäksi, että näiden lausuntojen sisällöt voivat aiheuttaa yksilöissä voimakkaitakin tunteita, voivat ne heijastua myös fyysisinä reaktioina. Esimerkiksi puheenvuoroissa, joissa ehdotettiin uhrattavaa henkilöä tai ilmaistiin erimielisyys keskustelukumppanin kanssa, osallistujien ihon sähkönjohtokyvyssä ilmeni voimaakkaampia muutoksia kuin esimerkiksi ihmisen pelastamista esittävissä puheenvuoroissa.

Keskustelijat voivat myös lisätä katseellaan lausuntojen vuorovaikutuksellista voimaa. Kun keskustelukumppani katsoo sinua suoraan silmiin ja sanoo “me pystymme tähän”, on puheenvuoro huomattavasti voimakkaampi, kuin lausuttaessa se seinille katsellen.  Katsekontakti on myös helpompi ottaa, kun keskustelunaihe on helppo ja vähemmän henkilökohtainen. Aiheen ollessa vaikea tai keskustelijan tuntiessa epävarmuutta tai häpeää, ihmisillä on taipumus kohdistaa katse pois kuuntelijasta. Tutkimuksessa kumppania kohti katsomista tapahtuikin yleisimmin kun puhuja otti dilemmassa vahvan kannan ihmisen pelastamiseksi. 

Moraalidilemmoissa, joissa keskustelupanos merkitsee usein puhujan “itsensä likoon laittamista”, asettautumista toisten arvioitavaksi ja näin ollen haavoittuvaan asemaan, lausuntojen sisällöillä voi olla merkittävä rooli siinä, miten ne vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen ja fysiologisiin reaktioihin. Yllättäen masentuneiden ja ei-masentuneiden välillä ei tutkimuksessamme katseiden kohdistamisen lisäksi ollut juurikaan eroja. Näin ollen, jotta moraalista vuorovaikutteista päätöksentekoa voitaisiin jatkossa ymmärtää paremmin, tulisi pyrkiä tarkastelemaan tasapainoisesti puheen sisältöjen lisäksi myös muita tekijöitä. 

Teksti perustuu Koskinen, E., Tuhkanen, S., Järvensivu, M., Savander, E., Valkeapää, T., Valkia, K., Weiste, E., & Stevanovic, M. (2020). The Psychophysiological Experience of Solving Moral Dilemmas Together: An Interdisciplinary Comparison Between Participants With and Without Depression -artikkeliin.

Joint decision-making in mental health: An interactional approach – kirja julkaistu!

Yhteisellä päätöksenteolla voi olla kauaskantoisiakin seurauksia yksilön elämälle. Yhteiseen päätöksentekoon vaikuttaa kuitenkin monimuotoinen tekijöiden kokonaisuus, joten siihen liittyvät ihanteet voivat olla todellisuudessa yllättävän haastavia toteuttaa.

VOIS-tutkimushankkeen tutkijoiden Camilla Lindholmin, Melisa Stevanovicin ja Elina Weisten toimittama Joint decision-making in mental health: An interactional approach -teos julkaistiin kesäkuussa 2020. Kirjassa tarkastellaan tapoja, joilla mielenterveystyön ammattilaiset pyrkivät osallistamaan asiakkaat mukaan yhteiseen päätöksentekoon. Samalla tutkitaan sitä, miten nämä osallistamispyrkimykset kietoutuvat hienovaraisiin vallan ja asiantuntijuuden neuvotteluihin erilaisissa mielenterveyshoidon palvelutilanteissa.

Kirjan voit hankkia täältä tai olemalla sähköpostitse yhteydessä kirjan toimittajiin.

Hankkeen tutkimusavustaja Henri Nevalainen on kirjoittanut blogitekstin teoksen esittelystä vuoden 2021 Sosiologipäivillä. Voit lukea sen täältä.

Koesarja yhteisestä päätöksenteosta

Vois-hankkeessa toteutettuun kokeeseen osallistui kokonaisuudessaan 60 koehenkilöä, jotka muodostivat 30 vuorovaikutusparia. Yhteistä päätöksentekoa tarkasteltiin kolmen tehtävän avulla. Tehtävien aikana mittasimme osallistujien ihon sähkönjohtavuutta, sydämen lyöntitiheyttä ja katseen suuntaa.

 

Koesarja on saatu päätökseen ja nyt on koodauksen vuoro.

Siirtymätyöntekijän valinta vuorovaikutuksen näkökulmasta

Kuva: Pexels

Klubitalojen oma siirtymätyöohjelma tarjoaa Klubitalon jäsenille mahdollisuuden työskennellä avoimilla työmarkkinoilla. Klubitalo hankkii yhteisölle työpaikkoja, joihin kiinnostuneet jäsenet voivat hakeutua noin puolen vuoden työjaksoille. Perinteisesti työnantajat valitsevat työntekijänsä, mutta siirtymätyöohjelmassa valinnoista päätetään klubitaloyhteisön sisällä.

Suomen Klubitalot ry on kirjoittanut blogitekstin VOIS-hankkeen Taina Valkepää et al artikkelijulkaisusta. Voit lukea sen  täältä.

Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli löytyy kokonaisuudessaan täältä.

 

Vierailija projektissa

Viime viikolla projektissamme vieraili tohtorikoulutettava Chiara Jongerius Amsterdamista. Viikon aikana Chairalle esiteltiin projektia ja hän pääsi esittelemään väitöstutkimustaan ja aineistoaan eri yhteyksissä. Viikon lopuksi Milla Järvesivu kirjasi Chiaran ajatuksia kuluneesta viikosta.

Could you tell us a little bit about yourself and your interests?

”I am a doctoral student at the Amsterdam University Medical Center and the University of Amsterdam. My topic of interest is the doctor-patient interaction. Today, doctors are forced to use the computer during the consultation with the patient. In my research project we use mobile eye-tracking glasses to observe where the doctors are looking when they are in conversation with their patients. We want to examine if, for instance, the amount of eye contact between the doctor and the patient during the consultation has an influence on how much trust the patient has in the doctor after the consultation. Eventually we hope to improve the communication between doctors and patients.”

How did you get interested in the VOIS-project?

”I met dr. Melisa Stevanovic in Verona, Italy, during an international meeting on psychophysiology. During this meeting Melisa presented about her research projects and I noticed that she was using very elegant methods to study interaction, such as eye-tracking. For my research project I also use eye-tracking, so when I saw that the Amsterdam Public Health Institute offered grants for travel opportunities I immediately applied to come to Helsinki to have a glance at the VOIS-project.”

How has your stay been? Has it lived up to your expectations?

”My stay has by far exceeded my expectations. The people that work in the VOIS-team have been truly welcoming. Helsinki also offers amazing food and a wonderful winterly landscape with lots of snow and ice. I feel very lucky to have visited your university.”

What has been the most interesting or memorable during your visit?

”I had the chance to present my research project to a group of experts from different fields during a seminar. I really enjoyed the challenging and relevant discussions that emerged and the thoughts that the researchers shared with me on my topics of interest. I will bring home new ideas to improve my research project.”

What are your thoughts on the VOIS project after the visit?

”The VOIS-project is a very promising initiative, offering new insights in mental illness and how it relates to social interaction. It is therefore relevant both for theory and practice. I look forward very much to hearing and reading about the results of the study!”

 

Samuel ja Melisa esittelevät Chiaralle dataa koodaussessiossa.

 

Tutkimusryhmäläisiä Chiaran kanssa lounaalla ja illallisella.